Taas on aikaa vierähtäny viime postauksesta.
Lauantaina meillä oli taas hyppäri. Menin ylläripylläri Dekalla. Tamma oli taas kiva, aluks taas vähä jotenki pohkeen takana. Oon niin ilonen ku vaan yks tuli alas.
Menin lauantaina kans ponilla joka oli tosi kiva!
Nyt on kovat kiireet mm. pakkailun suhteen lauantain ESRAa varten. Hoidan nyt tänä vuonna koulu ja este puolelle Pilvi nimistä tammaa, jota en oo koskaan aikasemmin hoitanu kisoissa :D. Tänä lauantaina kisataan koulua ja ens viikon sunnuntaina esteet, just sopivasti päättäreiden jälkeen. Olisin ehkä tietysti halunnu vähä juhlistaa peruskoulun loppumista mutta olkoon :D...
22.5.2012
17.5.2012
3 years together
Vuonna 2008 alotin ratsastuksen Tuomarinkylässä Opistolla. Tottakai ystävystyin heti mm. Iiriksen ja Ellan kanssa. Vähän myöhemmin kuvioihin tuli mukaan Sanni, Hanna ja Heli.
Vuoden 2009 keväällä aloin miettimään, että olis kiva jos olis hoitoheppa, tai no hoitoponi. Kuten arvata saattaa ponit oli tooosi suosittuja tollon eikä vapaana ollu yhtään tietenkään yhtään ponia. Vapaana oli vain Sisu ja Deka. Sisunkin päivät siinä meni ja jäljelle jäi Deka. Menin kattomaan Dekaa, katoin varovasti kalterin takaa. Sillon tiesin, että siinä on se hevonen jota haluun hoitaa. Menin suoraan kysymään saanko alkaa hoitaa Dekaa ja sain luvan.
Ekoista hoitokerroista en muista mitään muuta, kun, että mua jännitti kauheesti ja ne hoitokerrat ei tosiaan ollu mitään ruusuilla tanssimista. Iso Deka joka on ihan reippaasti yli 160 cm ja minä pikkusena 150cm jommalla kummalla puolella koitin reippaasti harjata Dekaa. Muistan kuinka mua välillä oikeesti jännitti niin paljon, ettei siitä harjaamisesta meinannu tulla yhtään mitään.
2009 kesän jälkeen alkoi hoitaminenki tuntuu helpommalta, eikä mua tosiaan jännittäny enää yhtään. Kävin tallilla 4 kertaa viikossa hoitamassa Dekaa ja samalla näin mun kaikkia kavereita.
2009 vuoden lopussa hoitaminen ei ollukkaan enää niin kivaa ja mietin lopettamista. Onneks Sanni esti lopettamisen ja onnistu vakuuttaa, että katuisin lopun ikääni jos lopettaisin, ja tottahan se on.
2010 vuoden alussa menin ekan kerran Dekalla ja se vei mua ku märkää rättiä :D. Mitään muuta 2010 vuodesta en muista.
2011 kävin tallilla joskus jopa 7 kertaa viikossa. Aloin mennä paljon Dekalla tunneilla ja aloin myös käydä Dekalla ratiksissa. Hypättiin joulukuussa myös meijän ekat yhteiset kisat ja sijotuttiin 3. sijalle.
Nyt 2012 vuonna oon hypänny Dekalla kaikki kurssit, ratikset ja tunnit. Meen Dekalla myös tosi paljon koulua. Parissa kisoissa ollaan oltu ja varasin Dekan myös kesäkuun Opiston koulukisoihin jossa startataan KN. Käyn aina tallilla, kun vaan mahollista eli vähintään 4 kertaa viikossa. Päästäkseni näkemään Dekan oon valmis perumaan kaikki menot ja muut.
Tää kyseinen tamma on opettanu mulle paljon ihan vaan elämästä ja sen pienistä iloista. Deka on mulle tosi tärkee enkä koskaan haluu päästää siitä irti!

![]() |
| 2011 |
![]() |
| 2011 |
![]() |
| 2011 |
![]() |
| 2011 |
![]() |
| 2011 |
![]() |
| 2011 |
![]() |
| 2011 |
![]() |
| 2010 |
![]() |
| 2009 |
| 2012 |
![]() |
| 2012 |
| 2012 |
| 2012 |
15.5.2012
weeks
Hups postailu vähän jääny. Oon tässä pari viikkoa sit menny Fanfarilla ja nyt menin viikonloppuna Dekalla.
Lauantaina hypättiin omalla tunnilla. Deka oli ihan super hyvän tuntunen, tosin aluks vähä hitaan olonne jalalle. Loppua kohen heppa parani ja vaan yks tuli alas! Sunnuntaina meillä oli Dekan kanssa vuosipäivä josta kirjotan jossain vaiheessa lisää. Sunnuntaina menin rästillä Dekalla ja se oli <3. Tehtiin ympyröillä siirtymisiä. Deka oli jo alkutunnista tosi hyvän tuntunen. Keskiravit oli ainoot jotka oli vähän hankalat, ku heppa ei oikee meinannu lähtee keskiraveihin. Kyl nekin parani ja löyti ihan kivaa raviakin. Keskilaukat oli ihan superit ja Deksu oli muutenki ihan super! :)

27.4.2012
kiireitä ja kisoja part. 123456789
Noniin kiirettä on taas pitäny... Viime lauantaina menin omalla tunnilla Saara ponilla, joka on muistaakseni esiintynyt aiemmissa postauksissa. Saaralla menin viimeks ennen viime lauantaita joskus 2011 vuoden helmi-maaliskuussa :D. Meillä oi koulutunti ja tyskenneltiin lähinnä ympyröillä. Yllätyin jo alku ravien aikana siitä miten poni on muuttunu vuodessa. Se oli jotenki tosi paljon 'helpompi' ja 10000 kertaa herkemmän tuntunen. Saara oli tosi kiva ja haluun ehdottomasti mennä sillä uudestaan!
Nyt tänään menin mistelemaan hiekkaa, oli hyvää namnam! Huomenna kisat ja 2 tuntia! lisää myöhemmin

15.4.2012
kiireitä ja kisoja
Pahoittelut etten nyt taaskaan kirjotellu, kiirettä pitää! Oon ollu tosi monta viikkoo nyt ratsastamatta, joten ei oo mitään kirjotettavaa. Ennen lomaa menin Fondi nimisellä poni ruunalla ja yllätyin kuinka kiva se oli! Tehtiin kaikissa askellajeissa avoja ja poni oli reipas ja teki avot hienosti etenki laukassa ja ravissa!
Tän viikon maanantaina oltiin hyppäämässä ja meni iha päin peppuu ku yhteistyötä ei vaan oikee löytyny! Lauantaina eli eilen omalla tunnilla menin Dekalla yllätysyllätys ku meen sillä nyt kouluratiksessa KN. Ravissa ja käynnissä heppa oli tosi hyvä eikä juossu alta tai mitään. Laukka meni oikeeseen iha hyvin mut vasempaa oli ihan järkyttävä. Iltapäivällä oli dumipotti ja olin ihan paniikis koko päivän :D. Kaikkien kommeluksien ja säätöjen jälkee pääsin selkää ja verkkaan. Deka oli iha sika pirtee ja oli silti huonon tuntune. Rata meni miten meni ja heppa oli vauhikas. Perusradalta 4vp ja oltiin silti 12. Oon aika tyytyväinen nyt jälkeenpäin ku miettii!

17.3.2012
vähän lisää onnistumisia
Viikkoon en oo taas kirjotellu huh oon ahkera. No asiaan oon ollu tallilla ma ti ke ja la. Keskiviikkona oli opistolla hoitajakokous ja siellä sit olin tottakai!
Tänään eli lauantaina menin taas vaihteeks Dekalla. Hppa oli olusta asti jo tooosi hieno. Vasen laukka oli vähä hankala ku ei ollu oikee tilaa työstää sitä tai mitään ni se oli semmost ihme viipottamista... Tehtiin aluks ravissa sellasta mini volttii ja pari kertaa jopa onnistuttiin :D. Voltin jälkeen alettiin tekee vastalaukkoja j mua huvitti ihan sikana se et miten jouduin istuu ettei Deka vaihtais laukkaa. Loput vastalaukoista meni hyvin alku säädön jälkeen. Oon aika perfektionisti nimittäin huomasin taas miljoona asiaa mitä haluisin korjata mun ratsastuksessa. Mua ehkä eniten ärsyttää mun kädet jotka roikkuu tyyliin mun polvissa. Muistan aina vähän aikaa et ne pitää kantaa ja sit unohdan sen taas kokonaa. Ja sit etenki ravissa könötän ihan ihmeellisesti ja väistöissä sun muissa oon iha vääntyny ja kääntyny ihmeellisesti. No mut ei kaikessa voi olla heti hyvä.

3.3.2012
onnistumisia
Kuoppaus kesti aika kauan ;D. Tää blogi saa nyt tosin jäädä harrastusblogiks eli pelkäks heppa blogiks. Mutta asiaan:
Tänään menin omalla tunnilla Saba nimisellä tammalla. Olin aluks vähän että mitä ja ajattelin et ei tosta tuu yhtään mitää. Ekan raviaskeleen jälkee olin iha myyty. Saba oli iha tosi ihana. Vähä sitä joutu ratsastaa mut ei ollu vaikeimmasta päästä. Mun pari kaveriaki sano et ratsastan iha hymy pyllyssä niinku luultavasti teinki. Tunnin jälkee vaa olin ihan yhtä hymyy ja hyppein vaa iha ilosena pitkin tallia.
Illalla meni ratiksen Dekalla. Kokeilin millanen se on hypätessä ku on kannukset ja ilman niitä en pompi nimittäin estekurssilla sain pusertaa sen yli jokaisesta esteestä tyyliin. Deka oli kyl tosi kiva ja vaan kai yks tuli alas!

29.2.2012
26.2.2012
young wild and f.r.e.e ~
moikka!
nyt sain taas vihdoin aikaseks kirjotella. perjantaina olin tallilla iha super ahkera, outoo sitä nimittäin en kauheen usein oo. pesin siis kaikki dekan kamat ja dexin kamoistaki kaikki paitsi satulan. kävin siinä jossain vaiheessa hoitamassa sampan ja leikin lääkäriä.
lauantaina omalla tunnilla menin dekalla ja se ei ollu tosiaankaa kiva. me tehtiin semmosta ympyrän kaaren suuntasta väistöö eka käynnissä. käynnissä tehdyn väistön jälkeen siirryttiin raviin ja ravattiin puol maneesia jonka jälkeen siirryttiin käyntiin. deka oli käynti väistöissä ihan ok mut ei se väistö ei ollu kauheen helppoo ku oli aika jyrkkää jonka takii deka löi parii otteesee liinat kiinni. käynti väistöjen jälkeen tehtiin samaa tehtävää ravissa mut väistöjen jälkeen nostettiin laukka. ravi väistöissä deka oli ihan kamala mut ky ne väistöt jotenki suju. menin myös ekaa kertaa dekalla kannuksilla ja ne oli ihan kivat sille. ens lauantaina olis sitte ratis dekalla saas nähä mitä siitä tulee.
tänään eli sunnuntaina menin tallille yllätysyllätys ja hoitelin dexin ku toinen hoitaja on kipeenä. harjailin sen kans ennen tunteja ja poika oli tosi kiva mut tuntien jälkee se oli iha kaamee.. no ei voi mitää ei voi olettaa että sillä olis aina hyvä päivä :).
tässä vielä pari kuvaa dexistä

23.2.2012
estekurssi
moikka!
eli maanantaina alko kolmen päivän estekurssin jonka menin tottakai dekalla. oli ihan kiva. tiistaina menin dekalla. deka oli vauhdikas ja menattiin mennä nenille ku ei heppa tullu iha taks mut onneks deka pelasti :). elisa tuli meille tiistaina yöks ni mentii sit keskiviikkona aamulla tallille. deka oli iha ok mut kiels neljä kertaa. ehkä mun kannattais lopettaa luottaminen siihen et se ei mee yli koska huomattiin taas ettei se välttämättä mee yli. mutta täs kaikki tältä erää ja loppuun vähä kuvii

18.2.2012
e.a.r.t.h.q.u.a.k.e
Moikkamoi!
viikko menny taas ja oon ollu tallilla vaan pe ja la eli eilen ja tänää koska olin keskiviikkoon asti kuumeessa. torstaina oli ihan perus päivä. perjantai iltana hoitelin hepat yms.
tänään eli lauantaina meillä oli omalla tunnilla hyppis ja meijän omaa opettajaa tainaa tuuras kiki jonka estekursseilla ja ratiksissa käyn. hyppäsin ihan uudella tuttavuudella, velvetillä. poni on opistolla pari viikkoo jonka jälkee lähtee takas kotiinsa. velvet on siis aika pieni poni ja huomasin tolla tunnilla etten oo mikää truu poniratsastaja ja jätän ilomielin ponit muille! velvet oli ihan kiva ja se omaa tosi mukavan laukan ja se menee kaikki tehtävät heppaväleil mikä oli tosi kiva mut yllätyin siitä. velvet tosin meni kerran ohi ku olis muuten menny tolppaa päin ku sen kääntyvyys on vähä mitä on ja kerran kiels laineelle, ei vissii oo pahemmi hypelly erikoisesteitä. voisin kyl mennä ponilla uudestaa mut hyppääminen ainaki mun kohalla vaatii useemman kerran alle et joku voi onnistuu. huomasin kans et mun myötääminen on iha hukassa ku dekalla ei tarvii pahemmi myödätä mut valvetil tuntu et joudun tekee sellaset 1,5m myötäykset...
huomisen vietän kotona ku tää tautii pahenee taas ja mul olis estekurssi ens viikolla...
ainii tässä vielä videomateriaalii tn päivän tunnista:

13.2.2012
hoitohepat
eli multa pyydettiin että tekisin postauksen kaikista niistä hepoista ketä oon hoitanu.
Déka 13.5.09 >
Eli alotin ratsastuksen opistolla 2008. Vuotta myöhemmin hoitohevosen hankkiminen tuntu ajankohtaselta. Halusin tietysti jonkun ponin hoitohepaksi mutta yhtäkää ei ollut vapaana. No sitten yhtenä keskiviikkona (13.5.2009) huomasin että hoitoheppani jonka olin juuri saanu hoitsuksi ei vastannut ponin määritelmiä lainkaan, Deka on siis aika iso ja ei muutenkaan yhtään ponimainen. Aluksi Dekan kanssa kaikki oli aika vaikeeta ja hoitaminen oli välillä tosi vaikeeta. Kaikki kuitenki muuttui parempaan päin ja nyt Deka on yks tärkeimmistä asioista koko elämääsäni. Onneksi en lopettanu Dekan hoitamista silloin ku joskus meinasin lopettaa.
Fogoly 4.6.09-joulukuu 09
Aloin hoitaa Fogolya kesäkuussa 09. Vihdoin olin saanut ponin hoitohepaksi. Pian kuitenkin huomasin että monet pikkuset halusi Fogolyn hoitohepaksi. Fogolyhan on niin kiltti ja rauhallinen. Joulukuussa sitten lopetin Fogolyn hoitamisen virallisesti. Nykyään hoitelen fogolya aina silloin tällöin ku sen hoitajat ei pääse tulemaan.
Saara talvi 09-10
Hoitelin epävirallisesti Saaraa 09 loppuvuodesta 10 alkuvuoteen aina perjantaisin. Poni oli sillon vähän vekkuli ni laittelin sen aina kuntoon ja vein tunneille. Poni oli aluksi aika kamala ja testaili rajojaan tuon tuosta. Loppuaikoina poni kyllä oppi kunnioittamaan ja oli mitä ihanin hoitaa!
Fanfar 12.2.11-elokuu 2011
Alotin Fanfarin hoitamisen iha taas hetken mielijohteesta niinku näiden muidenki hoitamisen. Toi 12.2 on se ihan virallinen päivä jolloin otin omia päiviä tosin hoitelin Fanfaria siitä lähtien kun se tuli opistolle. Aika jonka Fanfarin kanssa ehin viettää oli ihanaa ja yhtäkään noin kilttiä ja seurallista heppaa en oo ikinä nähny. Niinkuin aikasemmin jo oon yhessä postauksessa sanonnu mua harmittaa tosi paljon että lopetin Fanfarin hoitamisen!
Saphir ?- >
Hups en muista millon aloin hoitaa Saphirii mut oon sitä joku vähä reilu pari vuot hoitanu. Ku aloin hoitaa Samppaa se oli ehkä hippasen hankala mut nyt on helpottunu tosi paljon. Muistan ku menin ekan kerran Sampalla ja olin ihan paineis. Nykyään oon tehny Sampal melkee ihan kaikkee ja tän ponin ansiosta oon kehittyny tosi paljon!
Zaikku heinä-elokuu 10 - ?
Aloin hoitaa Zaikkua kaverin ansiosta. Se aika mitä ehin hoitaa Zaikkuu oli kas aika merkittävä ja myös tää heppa on ollu iso osa mun kehitystä heppojen kaa.
Ja tottakai ISO kiitos näille ihmisille ketkä on mahdollistanu näiden heppojen hoitamisen!
Déka 13.5.09 >
Eli alotin ratsastuksen opistolla 2008. Vuotta myöhemmin hoitohevosen hankkiminen tuntu ajankohtaselta. Halusin tietysti jonkun ponin hoitohepaksi mutta yhtäkää ei ollut vapaana. No sitten yhtenä keskiviikkona (13.5.2009) huomasin että hoitoheppani jonka olin juuri saanu hoitsuksi ei vastannut ponin määritelmiä lainkaan, Deka on siis aika iso ja ei muutenkaan yhtään ponimainen. Aluksi Dekan kanssa kaikki oli aika vaikeeta ja hoitaminen oli välillä tosi vaikeeta. Kaikki kuitenki muuttui parempaan päin ja nyt Deka on yks tärkeimmistä asioista koko elämääsäni. Onneksi en lopettanu Dekan hoitamista silloin ku joskus meinasin lopettaa.Fogoly 4.6.09-joulukuu 09
Aloin hoitaa Fogolya kesäkuussa 09. Vihdoin olin saanut ponin hoitohepaksi. Pian kuitenkin huomasin että monet pikkuset halusi Fogolyn hoitohepaksi. Fogolyhan on niin kiltti ja rauhallinen. Joulukuussa sitten lopetin Fogolyn hoitamisen virallisesti. Nykyään hoitelen fogolya aina silloin tällöin ku sen hoitajat ei pääse tulemaan. Saara talvi 09-10
Hoitelin epävirallisesti Saaraa 09 loppuvuodesta 10 alkuvuoteen aina perjantaisin. Poni oli sillon vähän vekkuli ni laittelin sen aina kuntoon ja vein tunneille. Poni oli aluksi aika kamala ja testaili rajojaan tuon tuosta. Loppuaikoina poni kyllä oppi kunnioittamaan ja oli mitä ihanin hoitaa!
Fanfar 12.2.11-elokuu 2011
Alotin Fanfarin hoitamisen iha taas hetken mielijohteesta niinku näiden muidenki hoitamisen. Toi 12.2 on se ihan virallinen päivä jolloin otin omia päiviä tosin hoitelin Fanfaria siitä lähtien kun se tuli opistolle. Aika jonka Fanfarin kanssa ehin viettää oli ihanaa ja yhtäkään noin kilttiä ja seurallista heppaa en oo ikinä nähny. Niinkuin aikasemmin jo oon yhessä postauksessa sanonnu mua harmittaa tosi paljon että lopetin Fanfarin hoitamisen! Saphir ?- >
Hups en muista millon aloin hoitaa Saphirii mut oon sitä joku vähä reilu pari vuot hoitanu. Ku aloin hoitaa Samppaa se oli ehkä hippasen hankala mut nyt on helpottunu tosi paljon. Muistan ku menin ekan kerran Sampalla ja olin ihan paineis. Nykyään oon tehny Sampal melkee ihan kaikkee ja tän ponin ansiosta oon kehittyny tosi paljon!Zaikku heinä-elokuu 10 - ?
Aloin hoitaa Zaikkua kaverin ansiosta. Se aika mitä ehin hoitaa Zaikkuu oli kas aika merkittävä ja myös tää heppa on ollu iso osa mun kehitystä heppojen kaa.Ja tottakai ISO kiitos näille ihmisille ketkä on mahdollistanu näiden heppojen hoitamisen!
what are words?
moikkamoi!
mulla jääny nyt tää kirjottelu vähä ku oon taas kipee ja olo on sellanen ku et joku olis ajanu mun yli katujyräl eli en edes tyylii pääse ylös sängystä! viikko tässä menny taas ja alkuviikosta olin tallilla ja muuten oon ollu vaa himassa. ainii torstaina kävin hakemassa hööksistä housut jotka tilasin viime viikolla.
lauantaina aamulla omalla tunnilla menin dekalla. yleensä mul on sillä koulutunneilla martsari tai gramaanit mut nyt sit kysyin et jos voisin mennä ilma gramaanei mitkä mulle oli taas merkattu ja sainki sit mennä ilma. deka oli about 10000000 kertaa parempi ku pitkää aikaa. tehtii pohkeenväistöi ei menny kyl iha putkee mutta joo... deka tuli multa jo sisää ihme on tapahtunu! iltapäivällä mentii rakentaa rata koska meillä on tallin omat estekisat. menin tottakai dekalla ja oltiin 5. oon tosi tyytyväine ja vaikka parit puomit kolis ni ykskää ei tippunu! deka meni mun jälkee viel toisen luokan jonka jälkee hoiitelin hepan pois.
eilen eli sunnuntaina makasin koko päivän sohvalla ku en yksinkertasesti päässy ylös. mulla oli ja on vieläki kuumetta ja nuha ja iha jumalaton yskä. sen takii en tänäänkää menny kouluu. voisin tästä tän päivän aikana tehä viel jonku toivepostauksen mutta nyt adios!

4.2.2012
oma identiteetti
moikka!
eilen mantsan tunnilla aloteltiin suomen maantieto. puhuttiin siinä sitten kaikesta mikä liittyy suomeen ja sen kautta tuli puhetta sodasta jonka seurauksena hypättiin ajassa vielä taakseppäin siihen aikaan millon suomi oli ruotsin vallan alla. multa sitten kysyttii että tunnenkomä olevani suomenruotsalainen vai suomalainen. siis suomenruotsalainen mä oon ja äidinkieli on ruotsi yms. hetken aikaa intin et mitä se maikka haluu. kun se sit mulle selitti aisaa tarkemmin ni multaki alko vastaus löytymään. kysyin ihan eka et miks mä tuntisin itteni kokonaan suomalaiseks,perustelin mun vastauksen sillä et mun äidinkieli on ruotsi mun isä puhuu ruotsii + koko suku sieltä puolelta ja äitin puolelta tulee myös ruotsin kieli vahvasti, mun kaikki paperit tulee ruotsiks yms. suomi on joo maa missä asun ja puhun sitä sujuvasti ja näin mutta silti...
muta joo eilen menin sampalla puomeja ja pari kertaa kavalletin. se oli iha über hyvä ja kiels kerran tai kaks ku yleensä se kieltää sata kertaa! oli muutenki tosi kiva ja hyvä.
tänään menin aamulla dekalla gramaaneilla oli tosi kiva eikä ottau pakkasestakaan nokkiinsa. illalla hyppäilin dekalla ratiksessa ja oli sit jo vauhdikas!!
mutta ei tässä muuta tällä kertaa seeya!

1.2.2012
what y.o.u want?
moikka!
alkuviikko tässä taas hurahtanu ohi. maanantaina ja tiistaina olin tallilla ja sanni kuvaili dekaa maanantaina ku tarviin matskuu. hööksiin suuntaan huomenna uusien ridahousujen ja talvihanskojen tarpeessa. mulle on muutenki tullu iha hirvee shoppailukuume ja haluisin kaikkee uutta ja kivaa.
lauantaina on ratis johon meen tottakai dekalla saas nähä mitä siit tulee.
lukijat! halusitteko jonkun erikoispostauksen ? :)

28.1.2012
g.oo.d feeling ~
moikka!
mul on ollu tänää iha mega hyvä fiilis nimittäin menin áamulla tunnilla omegalla. aluks olin sillee wtf mut olin tosi yllättyny kuin kiva se voi olla. tunnilla treenailtii istuntaa. laukasta raviin siirtymät on jotenki vieläki vaikeita mut huomasin´ite et kuin ne loppuu kohden parani vähän... tehtii kans lisäyksii. omega oli ihana ja voisin kyl jatkossaki mennä sil. tän päivän oon vaa ollu himas ja käytii raflas fädäämäs. eipä tässä muuta tälläkertaa see ya!

23.1.2012
joku minun vaatteeni varasti... eiku mitä?
moikkamoi!
menin joskus neljän aikaa laittelee sampan estepenkkiin romaanin ja putsasin kamoja. viideltä laittelin sampan kuntoon ja menin maneesiin. alotelin käynnissä tein pohkeenväistöjä jonka jälkeen siirtelin ponin raviin ja jatkoin kevennellen. tein ympyröitä ja voltteja. keventelyiden jälkeen istuin alas ja tein väistöjä ravista. tein myös kokoomisia ravissa ja poni oli tosi hyvä! ravien jälkeen laukkailin pääty-ympäröillä tempoa muutellen. laukkojen jälkeen annoin ponin kävellä hetken. kävelyiden jälkeen tein ensin käynnistä pysähdyksiä jonka jälkeen ravista käyntiin sirrtymiä ja lopuksi laukasta raviin siirtymisiä. samppa meni siirtymien läpi suht pyöreänä tosin ite pitäis vielä vähä jaksaa paremmin istua läpi siirtymien. lopuksi tein käynnistä laukannostoja ja lopulta laukat nousi tosi nätisti eikä ollu sellasia ihme räpellyksiä. ravailin vähän pidemmällä ohjalla jonka jälkeen heitin loimen ponille ja me lähettiin maastoon. maastossa ravailtiin aluksi jonka jälkeen ponilla oli vielä energiaa ni mentii sitte laukkaaki jonku verran ja poni sai mennä niin kovaa ku jaloistaan pääs ku maastot ei ollu yhtään jäässä. tallissa hoitelin pois ja rapsuttelin samppa ku oli niin hieno :).
mutta kuten tossa aikasemmassa postauksessa jo mainitsin ni muhun iski shoppailuhimo ja tarttisinki uudet ridahousut ku vanhat on kulu jo melkee kokonaa puhki...
mutta see ya!

21.1.2012
arvonta ja paljon muuta
moi!
jesjes toinen postaus jo tänää.
kaikki osallistumaan aadan hevoselämää blogin arvotaan jonne pääset TÄSTÄ . osallistuin itekki ja sain aikaseks taas ihan jumalattoman shoppailuinnon. keksin taas vaihteeks tavaroita tarviin tai ehkä oikeestaan haluun. ainahan kaikkee voi selitellä sillä et tarttis jotain vaikka asia ei näin oo. eniten ehkä himoitsen uusia ridahousuja vaikkei noissa vanhoissakaan vielä oo mitää vikaa tosin parista kohdin purkautunu... mutta jos nyt pääsis tässä piakkoin ostostelemaa uutta :D

today my life begins
moikka!
on tässä ollu kiireitä ja en oo ehtiny koneelle koko viikkona.
maanantaina olin tallilla ja menin sampan oli iha ok. hoitelin myös deksun.
tiistaina olin tallilla ja hoitelin kaikki hepat + saaran ja dd:n.
perjantaina menin sampan ja hoidin tuntsit.
tänää eli lauantaina menin sisulla ja se oli iha kaamee ja en pystyny istuu sun muuta. ja must tuntuu et voisin lopettaa ratsastuksen iha kokonaa. nimittäin tälläsii ajatuksii siks et viime viikon hyppäri meni iha päin hanurii samoin tän päivänä tunti. mut ehkä tää nyt lähtee uutee nousuu tai näi ainaki toivon!

14.1.2012
kung fu fighting
moiksu!
perjantaina mulla oli siis bilsan koe jonka jälkeen suuntasin tallille. hoitelin tuntsarit ja reippailin pesemällä kaikki kamat ja kupit. ainii jaja elisa tuli meille yöks ja katottii c.s.i jakso mis oli justin bieber ja naurettii iha liikaa ku muistettii meijän traumaattinen tiistain kokemus ja näkemys.
mutta tänää mentii elisan kaa kaheksasks tallille koska mul o ysilt tunti. meil oli hyppäri ja menin deksulla. deka oli vähä jotenki pohkeen takana koko ajan ja oli vähä lagine. mun tunnin jälkee mentii käymää subways ostaa sapuskaa hannan sannin ja iiriksen kaa ja syötii ku possut xD. sitte ku heli tuli tunnilta ne alotti sannin kaa ninjailun ja siit on hienoo kuvamateriaalii ja meinasin kuolla nauruu. sit mä liityin mukaa ninjailuu ja sanni oli niin ninja et se tiputii lasin joka meni rikki ja sit se siivos. ja sit me laulettii kung fu fightingii :DDDD.
mutta täs kaikki tältä kertaa seeya!

11.1.2012
sky is f.a.l.l.i.n.g down
moikka!
eilen eli tiistaina menin sampalla. menin taas ilma satulaa koska mun o helpompi istuu siel ilman penkkii. menin avoi ja pohkeenväistöö ja tehtii pari vaihtooki. oli tosi reipas ja meni pyöreenä ja takajalatkaan ei jääny talliin. sai tosin kerran jonku ihme kohtauksen et samppa rupes vaa keulii ja pukittaa ja hyppii joka suuntaa ku joku riehu katsomos. menin joku tunnin kunnes me elisan kanssa joka oli seivörinä kuvailemassa paettiin maneesist koska meit vainotaan ;DD

7.1.2012
thanks for these memories
moikka!
keskiviikkona menin dekalla aamulla kurssin vikan päivän. olitoosi kiva mut 3 tuli alas osaks kuskin omasta törttöilystä johtuen :D.
torstaina olin suvilla yötä ft. hanna sanni ja sara. meni oli hulvatonta. pelattiin monopolii 4 yöllä ja voitin ku noi tyhmät luovutti :(. katottiin kans epic movie puoliks ja 1408 ja simpsons movie ja mentii nukkuu 7 aamul ja herättii 10 aamul. wohoo ja siitä suunta tallille. tallilla perus jutut :).
tänään eli lauantaina menin puomiksen dekalla ja oli tosi hyvän tuntune. sit tehtiin vastalaukkoja taas. meni iha ok :).
ja voisin nyt taas eeeehkä vähä selventää tota otsikkoo nimittäin kattelin tässä tänää vanhoja tubevideoita xD lähinnä oon ihaillu noita estevideoita ja kyl jotain kääpiömäistä kehitystä on huomattavissa :D
mutta tässä kaikki tältä erää seeya!

3.1.2012
two zero one two ~ we gonna party like it's 2.0.1.2
moikkamoi!
voisin vaikka alotella uvsta. se oli ehkä mu elämän huonoin uv koska olin koneella puol kuutee aamul eli valvoin 24h enkä seuraavana päivänä jaksanu noousta lol. no lauantaina eli uvna menin dekalla ilman satulaa ja se oli vähä raivo ku tehtii vastalaukkoi ja se kuumu ja menin ilma satulaa ja kaikki oli huonosti... menin kans perjantaina ransulla se ei ollu yhtää kiva...
no sunnuntaina menin sitte tallille kuitenki koska olin wnb seivöri. olin reipas ja pesin about miljoonat suitset ja kupit. en muista en kai ollu poikii hoitamassa?.
maanantaina eli eilen heräsin puol 6 koska mun piti mennä tallille julkisilla ja mulla on/oli estekurssi. meen tottakai deksulla ja se oli tosi kiva vaikka verkkahypyt pissi huolella. hoitelin heppoja ja pesin taas miljoonat suitset :D. menin saralle kans yöks.
tänää eli tiistaina mentii saran kaa tallille kaheksaks. tänääki meni hypyt iha hyvi vaikka vähä koliski mut ykskää tippunu. hieno dee. hoitelin dekan huolella ja pesin suitsii taas. menin kans sampan tänää kevyesti ja se oli iha üüüber kiva! menin vaa joku 30 min mut koko sen ajan se meni suht nätisti ja meni eteen kivasti. ainii menin ilma penkkii :).

Tilaa:
Kommentit (Atom)