29.2.2012

kuoppaus!

eli tää blogi kuopataan ainakin hetkeksi ja siirryn kirjottamaan toista blogiani joka kertoo elämästäni yllätysyllätys.

uuteen blogiin pääset TÄSTÄ

26.2.2012

young wild and f.r.e.e ~

moikka!

nyt sain taas vihdoin aikaseks kirjotella. perjantaina olin tallilla iha super ahkera, outoo sitä nimittäin en kauheen usein oo. pesin siis kaikki dekan kamat ja dexin kamoistaki kaikki paitsi satulan. kävin siinä jossain vaiheessa hoitamassa sampan ja leikin lääkäriä.

lauantaina omalla tunnilla menin dekalla ja se ei ollu tosiaankaa kiva. me tehtiin semmosta ympyrän kaaren suuntasta väistöö eka käynnissä. käynnissä tehdyn väistön jälkeen siirryttiin raviin ja ravattiin puol maneesia jonka jälkeen siirryttiin käyntiin. deka oli käynti väistöissä ihan ok mut ei se väistö ei ollu kauheen helppoo ku oli aika jyrkkää jonka takii deka löi parii otteesee liinat kiinni. käynti väistöjen jälkeen tehtiin samaa tehtävää ravissa mut väistöjen jälkeen nostettiin laukka. ravi väistöissä deka oli ihan kamala mut ky ne väistöt jotenki suju. menin myös ekaa kertaa dekalla kannuksilla ja ne oli ihan kivat sille. ens lauantaina olis sitte ratis dekalla saas nähä mitä siitä tulee.

tänään eli sunnuntaina menin tallille yllätysyllätys ja hoitelin dexin ku toinen hoitaja on kipeenä. harjailin sen kans ennen tunteja ja poika oli tosi kiva mut tuntien jälkee se oli iha kaamee.. no ei voi mitää ei voi olettaa että sillä olis aina hyvä päivä :).

tässä vielä pari kuvaa dexistä


23.2.2012

estekurssi

moikka!

eli maanantaina alko kolmen päivän estekurssin jonka menin tottakai dekalla. oli ihan kiva. tiistaina menin dekalla. deka oli vauhdikas ja menattiin mennä nenille ku ei heppa tullu iha taks mut onneks deka pelasti :). elisa tuli meille tiistaina yöks ni mentii sit keskiviikkona aamulla tallille. deka oli iha ok mut kiels neljä kertaa. ehkä mun kannattais lopettaa luottaminen siihen et se ei mee yli koska huomattiin taas ettei se välttämättä mee yli. mutta täs kaikki tältä erää ja loppuun vähä kuvii



18.2.2012

e.a.r.t.h.q.u.a.k.e

Moikkamoi!

viikko menny taas ja oon ollu tallilla vaan pe ja la eli eilen ja tänää koska olin keskiviikkoon asti kuumeessa. torstaina oli ihan perus päivä. perjantai iltana hoitelin hepat yms.

tänään eli lauantaina meillä oli omalla tunnilla hyppis ja meijän omaa opettajaa tainaa tuuras kiki jonka estekursseilla ja ratiksissa käyn. hyppäsin ihan uudella tuttavuudella, velvetillä. poni on opistolla pari viikkoo jonka jälkee lähtee takas kotiinsa. velvet on siis aika pieni poni ja huomasin tolla tunnilla etten oo mikää truu poniratsastaja ja jätän ilomielin ponit muille! velvet oli ihan kiva ja se omaa tosi mukavan laukan ja se menee kaikki tehtävät heppaväleil mikä oli tosi kiva mut yllätyin siitä. velvet tosin meni kerran ohi ku olis muuten menny tolppaa päin ku sen kääntyvyys on vähä mitä on ja kerran kiels laineelle, ei vissii oo pahemmi hypelly erikoisesteitä. voisin kyl mennä ponilla uudestaa mut hyppääminen ainaki mun kohalla vaatii useemman kerran alle et joku voi onnistuu. huomasin kans et mun myötääminen on iha hukassa ku dekalla ei tarvii pahemmi myödätä mut valvetil tuntu et joudun tekee sellaset 1,5m myötäykset...

huomisen vietän kotona ku tää tautii pahenee taas ja mul olis estekurssi ens viikolla...

ainii tässä vielä videomateriaalii tn päivän tunnista:

13.2.2012

hoitohepat

eli multa pyydettiin että tekisin postauksen kaikista niistä hepoista ketä oon hoitanu.

Déka 13.5.09 >
Eli alotin ratsastuksen opistolla 2008. Vuotta myöhemmin hoitohevosen hankkiminen tuntu ajankohtaselta. Halusin tietysti jonkun ponin hoitohepaksi mutta yhtäkää ei ollut vapaana. No sitten yhtenä keskiviikkona (13.5.2009) huomasin että hoitoheppani jonka olin juuri saanu hoitsuksi ei vastannut ponin määritelmiä lainkaan,  Deka on siis aika iso ja ei muutenkaan yhtään ponimainen. Aluksi Dekan kanssa kaikki oli aika vaikeeta ja hoitaminen oli välillä tosi vaikeeta. Kaikki kuitenki muuttui parempaan päin ja nyt Deka on yks tärkeimmistä asioista koko elämääsäni. Onneksi en lopettanu Dekan hoitamista silloin ku joskus meinasin lopettaa.

Fogoly 4.6.09-joulukuu 09
Aloin hoitaa Fogolya kesäkuussa 09. Vihdoin olin saanut ponin hoitohepaksi. Pian kuitenkin huomasin että monet pikkuset halusi Fogolyn hoitohepaksi. Fogolyhan on niin kiltti ja rauhallinen. Joulukuussa sitten lopetin Fogolyn hoitamisen virallisesti. Nykyään hoitelen fogolya aina silloin tällöin ku sen hoitajat ei pääse tulemaan.








Saara talvi 09-10
Hoitelin epävirallisesti Saaraa 09 loppuvuodesta 10 alkuvuoteen aina perjantaisin. Poni oli sillon vähän vekkuli ni laittelin sen aina kuntoon ja vein tunneille. Poni oli aluksi aika kamala ja testaili rajojaan tuon tuosta. Loppuaikoina poni kyllä oppi kunnioittamaan ja oli  mitä ihanin hoitaa!

Fanfar 12.2.11-elokuu 2011
Alotin Fanfarin hoitamisen iha taas hetken mielijohteesta niinku näiden muidenki hoitamisen. Toi 12.2 on se ihan virallinen päivä jolloin otin omia päiviä tosin hoitelin Fanfaria siitä lähtien kun se tuli opistolle. Aika jonka Fanfarin kanssa ehin viettää oli ihanaa ja yhtäkään noin kilttiä ja seurallista heppaa en oo ikinä nähny. Niinkuin aikasemmin jo oon yhessä postauksessa sanonnu mua harmittaa tosi paljon että lopetin Fanfarin hoitamisen!





Saphir ?- >
Hups en muista millon aloin hoitaa Saphirii mut oon sitä joku vähä reilu pari vuot hoitanu. Ku aloin hoitaa Samppaa se oli ehkä hippasen hankala mut nyt on helpottunu tosi paljon. Muistan ku menin ekan kerran Sampalla ja olin ihan paineis. Nykyään oon tehny Sampal melkee ihan kaikkee ja tän ponin ansiosta oon kehittyny tosi paljon!




Zaikku heinä-elokuu 10 - ?
Aloin hoitaa Zaikkua kaverin ansiosta. Se aika mitä ehin hoitaa Zaikkuu oli kas aika merkittävä ja myös tää heppa on ollu iso osa mun kehitystä heppojen kaa.











Ja tottakai ISO kiitos näille ihmisille ketkä on mahdollistanu näiden heppojen hoitamisen!

what are words?

moikkamoi!

mulla jääny nyt tää kirjottelu vähä ku oon taas kipee ja olo on sellanen ku et joku olis ajanu mun yli katujyräl eli en edes tyylii pääse ylös sängystä! viikko tässä menny taas ja alkuviikosta olin tallilla ja muuten oon ollu vaa himassa. ainii torstaina kävin hakemassa hööksistä housut jotka tilasin viime viikolla.

lauantaina aamulla omalla tunnilla menin dekalla. yleensä mul on sillä koulutunneilla martsari tai gramaanit mut nyt sit kysyin et jos voisin mennä ilma gramaanei mitkä mulle oli taas merkattu ja sainki sit mennä ilma. deka oli about 10000000 kertaa parempi ku pitkää aikaa. tehtii pohkeenväistöi ei menny kyl iha putkee mutta joo... deka tuli multa jo sisää ihme on tapahtunu! iltapäivällä mentii rakentaa rata koska meillä on tallin omat estekisat. menin tottakai dekalla ja oltiin 5. oon tosi tyytyväine ja vaikka parit puomit kolis ni ykskää ei tippunu! deka meni mun jälkee viel toisen luokan jonka jälkee hoiitelin hepan pois.

eilen eli sunnuntaina makasin koko päivän sohvalla ku en yksinkertasesti päässy ylös. mulla oli ja on vieläki kuumetta ja nuha ja iha jumalaton yskä. sen takii en tänäänkää menny kouluu. voisin tästä tän päivän aikana tehä viel jonku toivepostauksen mutta nyt adios!

4.2.2012

oma identiteetti

moikka!

eilen mantsan tunnilla aloteltiin suomen maantieto. puhuttiin siinä sitten kaikesta mikä liittyy suomeen ja sen kautta tuli puhetta sodasta jonka seurauksena hypättiin ajassa vielä taakseppäin siihen aikaan millon suomi oli ruotsin vallan alla. multa sitten kysyttii että tunnenkomä olevani suomenruotsalainen vai suomalainen. siis suomenruotsalainen mä oon ja äidinkieli on ruotsi yms.  hetken aikaa intin et mitä se maikka haluu. kun se sit mulle selitti aisaa tarkemmin ni multaki alko vastaus löytymään. kysyin ihan eka et miks mä tuntisin itteni kokonaan suomalaiseks,perustelin mun vastauksen sillä et mun äidinkieli on ruotsi mun isä puhuu ruotsii + koko suku sieltä puolelta ja äitin puolelta tulee myös ruotsin kieli vahvasti, mun kaikki paperit tulee ruotsiks yms. suomi on joo maa missä asun ja puhun sitä sujuvasti ja näin mutta silti...

muta joo eilen menin sampalla puomeja ja pari kertaa kavalletin. se oli iha über hyvä ja kiels kerran tai kaks ku yleensä se kieltää sata kertaa! oli muutenki tosi kiva ja hyvä.

tänään menin aamulla dekalla gramaaneilla oli tosi kiva eikä ottau pakkasestakaan nokkiinsa. illalla hyppäilin dekalla ratiksessa ja oli sit jo vauhdikas!!

mutta ei tässä muuta tällä kertaa seeya!

1.2.2012

what y.o.u want?

moikka!

 alkuviikko tässä taas hurahtanu ohi. maanantaina ja tiistaina olin tallilla ja sanni kuvaili dekaa maanantaina ku tarviin matskuu. hööksiin suuntaan huomenna uusien ridahousujen ja talvihanskojen tarpeessa. mulle on muutenki tullu iha hirvee shoppailukuume ja haluisin kaikkee uutta ja kivaa.
lauantaina on ratis johon meen tottakai dekalla saas nähä mitä siit tulee.

lukijat! halusitteko jonkun erikoispostauksen ? :)